Image

KAVERIPORUKASTA SUURSEURAKSI


Kirkkonummi Rangersin juuret juontuvat 1990 alkuun jolloin joukko kirkkonummelaisia nuoria parikymppisiä miehenalkuja harrasti yhdessä jalkapalloa, jääkiekkoa, sählyä ja myös muuta urheilua yhteisen hauskanpidon merkeissä. Samoihin aikoihin sähly oli saamassa uuden muodon - salibandyn, ja Suomeen oli perustettu Salibandyn lajiliitto 1985. Salibandy oli uutena lajina nousussa.

Kaveriporukka pelaili kunnan koulujen saleissa ja porukasta Bengt "Benkku" Dahlgren ja Topi Koskinen kävivät pelaamassa myös Virkkalassa aika ajoin. Kirkkonummen kunta päätti alkaa veloittaa salien käytöstä ellei kyseessä ollut rekisteröitynyt seura. Samaan aikaa Benkku ja Topi tuumailivat että miksi pitäisi mennä Virkkalaan saakka pelaamaan - perustetaan oma seura !

Joten kaksi Kirkkonummelaista kaverusta Topi Koskinen ja Bengt Dahlgren päättivät vuonna 1992 perustaa Kirkkonummelle salibandyseuran, jonka nimeksi tuli Kirkkonummi Rangers Ry. Perustamiskokous pidettiin 03.02.1992 ja siihen osallistuivat Topoin ja Bengt lisäksi seuraavat henkilöt: Sami Eulenberg, Jon Färm, Peter Dahlgren, Janne Neuvonen, Mika Korhonen, Juha-Pekka Saksa ja Minna Dahlgren.

Kirkkonummi Rangers esiintyi Suomen salibandykartalla virallisesti ensimmäisen kerran 4-5.4.1992, jolloin joukkue pelasi ensimmäiset viralliset pelinsä Vuosaaressa ns. uusien joukkueiden sarjassa. Tuohon aikaa alin sarjataso oli III-divisioona, jonne pääsyn edellytys oli menestyä uusien joukkueiden turnauksessa. Voitollaan Vuosaaren turnauksessa joukkue lunasti paikkansa III-divisioonaan. Seuran ensimmäinen virallinen peli pelattiin 4.4.1992 ja vastustajana oli Pesä hessut (Tampere)- Rangers voitti 4-1.