Uutiset

P21 poikien uusi valmennustiimi tulee tässä

Christian Andersson ja Jari Hirvonen ottavat haltuun ensi kaudella Kirkkonummi Rangersin P21-pojat (entinen a-juniorit). Sopimukset ovat mallia 1+1. Pitkään poikien kanssa toiminut Janne Mustonen sekä Make Lappalainen ottavat hieman sapatti-vapaata valmennuksesta. Iso kiitos herroille loistavasta työstä ja vuosista.

-On saatu ihan loistava valmennustiimi tähän tuleviin P21-poikiin. Joukkueen takana on muutenkin hyviä aktiivisia vanhempia ja tätä projektia on kyllä mielenkiintoista lähteä seuraamaan. Crisse on todella kokenut coutsi ja tuo kyllä valtavan tietotaidon joukkueelle sekä iso lisä laajemminkin koko seuran junioripuolen toimintaan. Määrätietoinen, rehti ja vaativa ovat sanoja joita itselle tulee mieleen, kun Crisseä miettii valmentajana kuvailee valmennuspäällikkö Sebastian Fager-Pintilä.

Kokenut Crisse tuo kekemusta ja esimerkkiä koko junioripuolelle.

 

Vastaavasti Jari tuo omalla persoonallaan tiettyä rauhallisuutta ja ennen kaikkea teot puhuu puolestaan meininkiä. Yksi arvostetuimmista kavereista täällä Kirkkonummella kaukalossa ja sen ulkopuolella. Varmasti omalla kokemuksellaan pystyy paljon antamaan henkoht tasolla pelaajille, kertoo Sebu.

Valmentaminen on kiinnostanut aina ja etenkin nuorten pelaajien vieminen eteenpäin. Nyt siihen tuli hieno mahdollisuus, kertoo fiiliksiään Jari Hirvonen.

 

Joukkue aloittaa ensi viikolla (vko 19) yhteiset fysiikka treenit Ville Mäkelän johdolla kohti ensimmäistä tavoitetta, joka on elokuun lopussa pelattavat 1-divarin karsinnat. Sitä ennen vuodatetaan muutamat hikipisarat Kirkkonummen yu-kentällä, Jerikon mäissä, pommarissa sekä toivottavasti elokuun alusta päästään jo uuteen Jokirinteen koulun liikuntahalliinkin.

Joukkueen runko alkaa hahmottumaan vaikean korona-vuoden jälkeen, mutta mikäli pelaaminen ja etenkin harjoittelu kiinnostaa hyvissä puitteissa ja ympäristössä reilun, mutta vaativan valmennustiimin kanssa niin Rangers voisi olla juuri sinulle hyvä vaihtoehto.

Mukaan Kylien junnuihin?

Lisätiedot:

Sebastian Fager-Pintilä valmennuspäällikkö

valmennuspaallikko@kirkkonummirangers.fi

Joukkueenjohtaja Sini Aavio

aaviotraining@gmail.com

Vastaa