Uutiset

Muistoja Pommarista Luolamies Vesa Turunen

Vesku on luolan alkuasukas

Vesa ”Vesku” Turunen, jos kuka, tietää kaiken Pommarista. Hän on työskennellyt 25 metriä maanpinnan alapuolella alusta, vuodesta 1996, lähtien.

-Olen ihan alkuasukas, nauraa Turunen.
Hän työskenteli ennen Pommariin siirtymistään kunnan nuoriso-ohjaajana. Siirto VSS-valvojaksi toi Turuselle samalla vakityöpaikan.
-Sain aika valmiin hallin käsiini. Ihan kaikkeen en päässyt vaikuttamaan ennakkoon.
Keskustan väestönsuoja eli Pommari avattiin yleisölle 3. lokakuuta 1996. Viralliset avajaiset pidettiin 13. päivä. -Aika pienimuotoiset ne olivat. Ei siellä montaa ihmistä ollut, muistelee Turunen 24 vuoden takaisia tapahtumia.
Alkujaan Pommarin lajiohjelmassa oli mm. tennistä, lento-, sulka- ja koripalloa. Myöhemmin nämä palloilut ovat jääneet pois ja Pommarista kotikenttänsä ovat löytäneet salibandy ja käsipallo. Lisäksi luolan uumenissa harjoittelevat budolajien ihmiset.
-Lähtökohta on ollut, että halli palvelee mahdollisimman montaa kansalaista, korostaa koripallo pelannut Vesa Turunen.

Vesku ollut monessa mukana

Paitsi virallisessa roolissaan VSS-valvojana Vesa Turunen on ollut Pommarissa monessa mukana. Hän ollut järjestämässä erilaisia tapahtumia.
-Vahvamieskisat 1998 vetivät Pommariin lähes 1 000 ihmistä. Se oli ihan käsittämätön tapahtuma. Pommarissa on järjestetty mm. SM-nyrkkeilyt, ilma-aseiden SM-kisat, luoladisco, budolajien kisoja, ammattinyrkkeilyilta ja paljon muuta.
-Pekka Mäen tallin ensimmäinen ammattinyrkkeilyilta järjestettiin Pommarissa. Kun kaikki palkkiot ja kulut oli maksettu, kassassa oli 28 markkaa. Kävimme Pekan kanssa paikallisessa juomassa oluet ja ne tulot oli kuitattu, muistelee Turunen hymyillen.
Vesa Turunen on toiminut mm. Kirkkonummi Islandersin puheenjohtajana. Monissa tapahtumissa kuuluttanut Turunen toimi kymmenen vuotta Rangersin kotiotteluiden kuuluttajana mm. silloin, kun joukkue pelasi liigassa.
-Kuuluttamiseni aiheutti kuitenkin pahaa verta käsipallon puolella. Niinpä jättäydyin pois Rangersin toiminnasta.

Veskukin siirtyy Jokirinteeseen

Pommarissa sijaitsevan kriisiajan johtokeskuksen tilat on otettu liikunnan käyttöön. Tarvittaessa ne voidaan kuitenkin aktivoida alkuperäiseen johtokeskuskäyttöön.
Pääosin Pommari on seuratoiminnan käytössä. Turusen mukaan kävijöitä on vuosittain noin 60 000. Lisäksi tulevat vielä koululaiset ja päiväkotilaiset, joilla on omat vuoronsa. Urheiluseurat ovat vuosien mittaan kunnostaneet Pommaria mm. maalaustalkoilla. Tilat kaipaavat kuitenkin perusteellista remonttia. Pommariin on suunniteltu yli 2 miljoonan euron kunnostusta.
Sen aikataulu on kuitenkin avoin.
-Esimerkiksi ilmastointi kaipaa uusimista. Se oli jo alun perinkin alimitoitettu, tietää Turunen.
Liikuntaviraston mukaan Rangersin kotiottelut siirtyvät uuteen Jokirinteen oppimiskeskuksen saliin 1.3.2021 alkaen.
Myös Vesa Turusella on muutto edessä. Hänkin siirtyy Jokirinteeseen. Pommarissa puolestaan kameravalvonta lisääntyy.

 

Pommarin maine vierasjoukkueelle hankalana pelipaikkana on kiirinyt ympäri maan.

 

Millaisia muistoja sinulla on Pommarista? Kirkkonummi Rangers kerää Muistoja Pommarista – juttusarjaan erilaisten toimijoiden muisteluksia ja sattumuksia 24 vuoden matkalta keskustan väestönsuojasta. Muistot tarinoiksi kokoaa urheilutoimittaja Mikko Karlsson. Lähetä muistosi ja yhteystietosi osoitteeseen mikko.karlsson@kolumbus.fi

Teksti: Mikko Karlsson

Vastaa