Uutiset

Naiset tulessa viikonloppuna

Naisten edustusjoukkue lähtee kamppailemaan sarjapisteistä lauantaina 14.11. Stars-areenalle. Sarjauudistuksen jälkeen tämä on kuin uusi kauden aloitus. Pisteet sarjataulukossa on nollattu ja kolme joukkuetta on myös samalla siirtynyt omaan lohkoonsa. Toki alkukauden pisteet saatetaan huomioida myöhemmin keväällä kun jatkosta tehdään Salibandyliiton kilpailuvaliokunnassa päätöksiä.

Hankala alku

“Eihän se mitenkään hyvin mennyt se startti, ensimmäiset neljä peliä ja vain yksi voitto sekä maaliero reilusti pakkasella, tyytyväinen ei voi olla. Missään pelissä ei kuitenkaan oltu parhaimmillamme ja toisaalta treeneissä on koitettu painottaa niiden ongelmien korjaamista mitä pelissä nähtiin. Pelinopeus, pallollisen pelaajan valinnat ja pallossa pysyminen on ne kantavat teemat olleet. Toivottavasti nämä näkyy myös huomenna Stars areenalla. Meidän pitää pystyä pelaamaan rohkeasti, mutta viisaasti. Ylihyökkäämiseen ei ole varaa ja pallokontrolli pitäisi saada pidettyä meillä ettei jouduta olemaan vain omassa päässä. Nyt on jouduttu liikaa kyykkimään omassa päässä ja sen jälkeen maltti ei ole riittänyt tehdä laadukasta hyökkäyspeliä vaan on lähdetty alivoimaisena hyökkäämään ja vaihtamaan saman aikaisesti, näissä tilanteissa tulleet pallonmenetykset on sitten maksanut monta maalia. Edelleen luotto on kuitenkin kova, että kun saadaan se meidän paras peli ulos, niin pystytään voittamaan mikä tahansa jengi lohkossa.” Näin summaili alkukauden kankeutta päävalmentaja Köpsi.

Toivottavasti naiset saa suunnan käännettyä ja voittoja peleistä enemmän. Naisten 1. divisioona pelataan turnausmuotoisena eikä pelejä näin ollen pääse paikan päälle seuraamaan, mutta Solidsportissa näkyy kaikki naisten pelit. Tervetuloa seuraamaan naisten otteita livenä Solidsportin kautta!

Vastaa