Uutiset

Tulos tai ulos

18. 03. 19 M-1


Politiikasta viime aikoina tutuksi tullut sanapari tulos tai ulos on täyttä totta tänään Rangersille.
Vain voitolla ÅIF:sta tänään pelit välierissä jatkuvat. Tappio tietää aikaista kesälomaa. Divarin
välierän toinen ottelu tänään Sipoo areenassa kello 19 alkaen.
-Ottelu ratkeaa kaulasta ylöspäin eli korvien välissä. Lähdetään taistelemaan. Jätetään turhat
jossittelut pois ja otetaan voitto. Kaikki on edelleen avoinna, kiteyttää päävalmentaja Sebastian
Fager-Pintilä.
ÅIF vei lauantain välierän ensimmäisen kohtaamisen Pommarissa yllättävän selvin 1 – 9 luvuin ja
ryösti edun tämän illan otteluun. Rangers-leirissä ollaan kuitenkin sitä mieltä, että ratkaisu siirretään
keskiviikkoon ja Pommariin.
-ÅIF:lla on varmaan hyvä itseluottamus lauantain jälkeen. Lähdemme horjuttamaan sitä.
Keskialueen virheitä on vältettävä ja riskisyötöt saatava pois. Viisi vastaan viisi peli on meidän,
joten jäähyihin ei ole varaa, pohtii Fager-Pintilä muutama tunti ennen ottelun alkua.
Hän korostaa, että Rangers tarvitsee menestyäkseen kolme terävää ja nälkäistä kenttää. –Koko
joukkueen onnistumista jälleen kerran.
Välierän toisessa otteluparissa Tikkurilan Tiikerit voitti Limingan Niittomiehet kahdesti. Nälkäinen
Tiikerit-lauma odottelee siis jo vastustajaa ensi lauantaina käynnistyviin Divarin finaaleihin.

Mikko Karlsson

Vastaa